sunnuntai 25. elokuuta 2013
tiistai 20. elokuuta 2013
Sukkapäivitys
Keltavihreät 7 veljestä ja kirjavat Pallasta. Pallas oli mukavaa kutoa, täytyy käydä ostamassa seuraava väri.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Päivitys / Update
Kun kerran muistikortti on koneessa kiinni niin tuupataan pari kuvaa tänne.
Synttärikortteja / Birthday cards:
Neulomuksia / Knitted:
Pari neulatyynyä valmistui jo huhtikuisessa pistelyviikonlopussa / Pin cushions:
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Oho, päivitys!
Kyllä on naurettavan harvaan tätä blogia päivitetty. Laitetaan nyt edes pari ennenjulkaisematonta kuvaa tuotoksistani kevään ajalta.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Kevätvaihto /Spring exchange
Osallistuin kevätvaihtoon ja parini aiheutti paljon pähkäilyä, koska Virpi on todella taitava ja tuottelias pistelijä. Päädyin tekemään mailartin, ensimmäisen ikinä ja sattuikin niin, että Virpikään ei ollut koskaan saanut tällaista.
I participated in spring exchange and made this mail art for Virpi. Funny is that this was my first stitched envelope and
first for Virpi too.




sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Talvi päättyköön / end of winter
Jos edellisen kerran on päivittänyt blogiaan 2. marraskuuta niin se varmaan tarkoittaa, että kirjoittaja on ollut talviunilla. Tietokoneesta kumahti kovalevyt ja sinne meni osa kuvista. Tuuppaan siis tähän ne kuvat mitä löytyi kamerasta ja ihmettelen niitä muita myöhemmin. Nämä ovat siis talven aikana valmistuneita, osa joululahjoja, osa jotain muuta.
I have been hibernating :) and now it is time to wake. Outside it is still winter, lots of snow and cold weather.





perjantai 2. marraskuuta 2012
Jouluista / X-mas
Tämä joulukoriste lähtee jenkkilään vaihtoon. Pistely on osa isommasta sydämenmuotoisesta mallista, taustakangas on liina kirpputorilta, koristenauha Kirsiltä, , ja ripustusnauhan olen muistaakseni saanut Violariumin ristipistoviikonlopun lahjana. Sisällä on vanu. Kokoamisvaiheessa apuna oli ystäväni Anu, muuten olisi saattanut röyhelöt olla taas sisään päin :)
This is an exchange and I am very pleased with the end result. Stitching is a part of a bigger design, background fabric from fleamarket and decoration ribbon from .
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Pari kuvaa / Just pics
Syysväsymys. Kyllä sitä jotain tulee näperreltyä mutta hiiitaaasti mitään valmistuu. Työn alla on RR, josta on kaksi osuutta pistelemättä, parit sukat ja lapaset ja hassutuksiakin on jäljellä.
Olin ristipistotapaamisessa ja vaihtelimme halloweenaiheisia paketteja. Tämä aavemaisesti leijuva koriste omaa kyllä ripustusnyörin. Olen tämän aiheen pistellyt joskus ennenkin, nyt lisäsin siihen kurpitsakulkusen ja muutaman helmen.
I was in stitching meeting and we had halloween exchange. I stitched this ornament, actually it is hanging.
Maaseudun Tulevaisuus on mahtava lehti ja silläkin on kuukausiliite ja sieltä nappasin tämän koristeomenoista tehdyn kranssin ohjeen. Ohje pyöri keittiössä odottamassa inspiraatiota ja lopulta kävin keräämässä kaverilta omenat. Seuraavana päivänä mies tuli paksun rautalangan kanssa töistä ja sanoi langan löytyneen työpaikan pihalta. Tämmöinen siitä sitten tuli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







